Tilkunviilaaja

Tiedättekö: minua harmittaa, ettei scrappy-sanalle ole kunnollista suomennosta, sillä se on suosikkityylini. Olen tilkkuhistoriani aikana tehnyt vain muutaman muun kuin scrappy-työn. Scrappy on lukuisista erilaisista tilkuista koottua pintaa kuvaava sana. Scrappy-työn blokit ovat usein kaikki eri värisiä ja ne on usein ommeltu muiden tilkkutöiden jäännöspaloista. Keisarinna Ramandu –tilkkupeitto on erinomainen esimerkki siitä, että merkillisistä ja satunnaisen oloisista tilkuista voi hyvällä onnella koota kauniin kokonaisuuden! (Tämä oli se peitto, josta yhdessä vaiheessa ajattelin tulevan suorastaan ruma.) Mutta siirryn vielä hieman kauemmas – 1990-luvun alkupuolelle. Aloittelevana tilkkuilijana luulin silloin, että on vain yksi tapa toteuttaa tilkkutyö: valitaan blokkimalli ja –kuvio ja siihen tietyt kankaat, ja sitten leikataan ja ommellaan vain niistä kankaista. Minun oli vaikea suunnitella värejä töihini, eikä tietenkään sopivia kankaita ollut helppo löytää (eikä minul

Olipa vaikea keksiä mitään sopivaa r-kirjaimella alkavaa aihetta! Kaukaa haetusti esittelen uusimmat tilkkupussukkakappaleet, joihin käytin tilkkulasagnepaloja (muistatte varmaankin l niin kuin lasagne –kirjoitukseni ) terästettynä parilla kissatilkulla. Haluan välillä esitellä uusimpia projektejani enkä puhua vain vanhoista asioista. Kissatilkut on reunustettu batikkikaitaleilla. Katsoin ensin, että ihan kummalliset tulee, mutta tykkäänkin näistä aika tavalla! Tikkasin lasagneosuudet tavallisin suorin ompelein, samoin kissatilkkujen reunukset, mutta pinnistin viitseliäisyyteni äärimmilleen ja tikkasin vapaalla koneompelulla kissa-aiheiden ympäri. Olen huomannut, että tällaisissa toteutuksissa kaksi vierekkäistä tikkausta näyttää yleensä paremmalta kuin vain yksi. Tässä ainakin näytti. Tikkailin näitä yhtenä iltana, kun olisi pitänyt tehdä jouluvalmisteluja – olikohan se korttien kirjoitusta vai mitä – ja nyt tekisi kovasti mieleni ommella nämä pussukaksi sen sijaan, että

Siltä varalta, ettette hoksanneet, niin kirjoitukseni otsikossa tavoittelin kepeyttä tyyliin ”Nimeni on Bond, James Bond”. Mutta mikä ihme on fat quarter eli lihava neljännes? Ja miten niin se on lihava (tai paksu)? No, monesta fat quarter -palasta syntyy tietenkin paksu pino! Eipä vainkaan: fat quarter on yksinäänkin paksu. Tutkin asiaa lyhyesti ja löysinkin erinomaisen kaaviokuvan "The Sprucen" verkkosivulta  sekä tulkkasin sen blogiani varten suomeksi (ja senteiksi): Kuvasta näkee, että fat quarterissa tai fättärissä on kangasta pinta-alaltaan saman verran kuin palassa, joka on koko kankaan levyinen ja neljäsosajaardin pituinen. Quarter-sana viittaa siis neljäsosajaardiin, ja onhan se kankaan levyiseen luiruun palaan verrattuna paksumman (fat) muotoinen. Fat quarter eli tuttavallisemmin fättäri on tilkkuilijan käytössä neljäsosajaardia kätevämpi. Siitä voi taloudellisesti leikata tuumamittaisia paloja vaikka kuinka monella eri tavalla. Koska pala o

Tänään saatte terveisiä toiselta kanavalta. Jaan kuvia tilkkutöistäni myös Instagramissä, @tilkunviilaaja Vuoden loppupuolella on tapana selvittää, mitkä yhdeksän kuvapäivitystä ovat saaneet eniten tykkäyksiä. Minun parhaat päivitykseni tänä vuonna ovat olleet seuraavanlaiset: Ylärivissä kolme kuvaa ”Kaikki pallot ilmassa” –tilkkupeiton eri valmiusvaiheista. Onneksi sentään valmiin tilkkupeiton kuva oli suosituin! Loput suosikit ovat lähinnä loppuvuoden päivityksiä, ja se on loogista, sillä olen saanut paljon uusia seuraajia nyt loppuvuonna. Mitä useampi seuraa, sitä enemmän yleensä ansaitsee tykkäyksiäkin. Faktat huomioiden voin silti päätellä, että ”Kaikki pallot ilmassa” –tilkkupeitto oli monen mielestä paras työni tänä vuonna. Taidan olla itsekin sitä mieltä! Se sentään on lempiväriäni eli moniväristä.

Blogissani oleilee ohje sun toinenkin – oletteko huomanneet? Yksi suosikeistani on ohje kätevien kassinsankojen ompelemiseksi. Meillä oli tilkkukillassa silloin Martta, jolla oli kivoja kikkoja jaettavaksi asti. Hän neuvoi tekemään tällaiset sangat. Viime aikoina olen kyllä laitellut sankoihin pyykkinarua sisään. Senkin kikan opin tilkkukillassa. Uusimman Kulmittain-tilkkulaukkuni sangoissa on nimenomaan pyykkinaruvahvike. Taitava ihminen saattaisi ommella sen sangan keskelle, mutta minä ompelen sen toiseen reunaan. Toimii erinomaisesti niinkin! Narun täytyy olla tietynlaista; esimerkiksi ohut lankamainen ei tietenkään käy, eikä luonnonkuidusta tehty köysimäinenkään. Narun täytyy olla muovista punottua ja sopivan paksua. Tässä vähän toisenlainen ohje – Kannattaisikohan teidänkin liittyä ensin Tilkkuyhdistykseen ja sitten ruveta käymään kiltailloissa – tietenkin jos paikkakunnallanne on sellainen, johon mahtuu uusia jäseniä? Minä ainakin olen oppinut jutun jos toi

Tämä on avoin kirje neulojen valmistajille ja pakkaajille. Siis neulakirje – ei neulakirja kuten kuvassa. (Olen aiemminkin kirjoittanut neulojen mahdottomuudesta. En nyt viittaa siihen, että nuppineula pistää aina, tai ainakin aina välillä, vaan siihen, että ompeluneulat ovat mahdottomia.) Montakohan neulapakettia olen toiveikkaana ostanut vain pettyäkseni jälleen? Jos neula on mukavan ohut ja tuntuisi sujahtavan kolminkertaisenkin kankaan läpi vaivatta, siinä on kuitenkin mitättömän pieni silmä. Sellainen, johon saisi pujotetuksi vain hiuksen, jos nimittäin näkisi pujottaa. Ja jos neulassa on kivan tilava silmä, johon pystyisi pujottamaan jopa KAKSINkertaisen ompelulangan, se on paksu kuin heinäseiväs. Sellaisella neulalla pystyy ompelemaan korkeintaan sideharsoa. (En ompele koskaan mitään sideharsosta.) Neula-asioista perillä olevat tahot ovat valistaneet minua, että kunnollisia neuloja on. En vain tiedä, millä nimellä sellaisia myydään, tai millaisessa pakkauksessa ne p

Kolmannentoista joulukalenteriluukun aiheena on ilman muuta muu. Pitää nimittäin keksiä muu nimi tälle uusimmalle tilkkutyölleni. (Ajattelin, että työni näyttäisi luontevammalta luonnonvalossa, mutta kummallinenhan tästä asetelmasta tuli. No, värit ovat oikeammat kuin missään sisällä ottamassani kuvassa, joten olkoon.) Olin jo varma, että nimeäisin puna-valkoisen kaariblokkityöni Piparmintuksi! Olin jopa sitä mieltä, että nimi olisi melko omaperäinen! Tai ainakin vähän. Pah. Olen itseäni kekseliäämpi, sillä ompelin jo vuonna 2012 tilkkupussukan, jolle annoin nimen Piparminttupennut. En voi antaa työlle myöskään nimeä Punainen paroni, sillä sellainenkin on jo olemassa. Ihan vain P.S. Olen myös ommellut Muu-nimisen pussukan.