Tekstit

erilaista kuusikulmioista.

Kuva
English Paper Piecing, EPP eli paperimallineen avulla ompeleminen ei ole mieluisin juttuni, mutta harrastin sitä kesälomalla, ompelukoneeton kun olin. Minulla oli mukana pieni paperikassillinen jäännötilkkuja, ja kun olin leikannut niistä tarpeeksi ”fussy cut” –paloja päädyin toteuttamaan ihan vain kaikenlaisia kuusikulmioita. Minulla oli käytössä oikea kuusikulmiomalline, jonka avulla pystyin piirtämään EPP-pahvit, ja jonka avulla myös tilkkupalojen leikkaaminen ja kohdistaminen onnistui helposti. Pahvimateriaalina minulla toimi pussilakanapakkauksen kovikekartonki. Se oli juuri sopivan paksuista! Pääsin hiukan kärryille siitä, miksi toiset innostuvat EPP-ompelusta. Itsekin ompelin aika paljon useampia kuusikulmioita kuin olisin alkuun uskonut. Kotiin palattuani päätin toteuttaa sellaisen kuusikulmiojutun, jossa palat eivät ole aivan kiinni toisissaan, vaan jossa niiden välissä on selvästi erottuva, taustakankaan muodostama kehys. Tutustuin netistä löytyviin ohjeisiin, joiss

tilkkuterapiaa.

Kuva
En oikein tiedä, miksi jäännöspalatilkuista ompeleminen on minusta niin hauskaa! Ehkä luontaisella säästäväisyydelläni on osuutta asiaan, tai sillä, että pidän kuvioista ja monivärisistä jutuista. Kun minulla on ollut jotain suunnitelmallista meneillään tarpeeksi pitkään, minun on pakko palata tilkkupalojen pariin. Tarvitsen tilkkuterapiaa! Vaikka suunnitelmallisten tilkkutöiden tekeminen on hauskaa, improvisointi ja ”ei mitään väliä” on välillä vielä hauskempaa. Otin muutama päivä sitten jäännöspalakassin esiin ja improvisoin. Kassista löytyi aloitettuja yhdistelmiä, tilkkupareja ja kesälomalla käsin ompelemani paper piecing –kuvio. Ilahduin erityisesti kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyvästä tilkkupinnasta. Se on erilainen kuin yleensä teen ja siksi kiinnostava. Sinisiä paloja oli kuitenkin niin paljon, että improvisoinnin tuloksena oli tällaista: Näistä ei tarvitse jatkaa kuin vähän, niin minulla on tilkkupussukan pinnat valmiina! Montakohan ehtisin tänä vuonna vielä

zzzz...

Kuva
Nyt on meneillään totisesti pimeä vuodenaika, jolloin tällaiselle tavaralle ei välttämättä ole jokailtaista käyttöä, mutta kesällä tällaista saattaa kaivata: Elleivät luomet pidä silmiä tarpeeksi pimeässä, unimaski auttaa. Näin jokin aika sitten Instagramissä SLOStudion toteuttaman unimaskin, johon hän on kirjoittanut myös tutoriaalin. Se inspiroi minutkin toteuttamaan Nukkumatti -unimaskin tilkuista. Annoin maskin lahjaksi tänään. Piirsin kaavan aiemman maskin mukaan. Valitsin sinisävyiset tilkut, sillä maskin käyttäjä on mies, joka ei välitä söpöistä kuvioista. Reunaan valitsin silti kukallisen vinokaitaleen, koska se tuntui pehmeimmältä. Vuorikin on pehmeää flanellia – leikkasin siihen palan maskin saajan entisten pyjamahousujen lahkeesta. Vielä löysin pehmeän kuminauhankin! Saaja ilahtui Nukkumatti -maskistaan ja arveli, että Tilkunviilaaja saattaisi saada tästä suorastaan hittituotteen! Rohkenin epäillä, sillä en vielä tänä aamuna tiennyt ketään toista, joka tarvitsisi

no, onkos tullut kesä!

Kuva
Pari päivää sitten pääkaupunkiseudulla kyseltiin lähinnä ”no, onkos tullut talvi,” ja ehkä jatkoksi vielä: ”…nyt syksyn keskelle”. Puista eivät kaikki lehdetkään olleet ehtineet varista, kun jo oli lumipeite oksilla. Uusin tilkkupussukka sen sijaan kysyy: ”No, onkos tullut kesä,” sillä sen pinnassa näkyy (myös) kesäisen oloisia kuoseja (apilankukka, muita kukkia sekä perhosia). Tänään oli kotipiha käytännössä lumeton, ja työpaikan edustallakin näytti jälleen syksyiseltä, ei talviselta. Tuuli vain oli kova, joten jouduin valitsemaan kuvauspaikan niin, ettei pussukka lentäisi puhurin mukana tiehensä. Tilkkupinnat näyttivät vastatikattuina tällaisilta: Ompelin suoria tikkauksia tilkkujen ja saumojen reunoja seuraillen. Osaan pussukasta tuli ihan ruudullistakin kuviota, kun ompelin ensin pystysuoria ja sitten vaakasuoria tikkauksia. Maltoin ommella No, onkos tullut kesä –tilkkupussukkaan myös sisätaskun. Kokosin vetoketjupussukan jälleen Noodleheadin Open Wide Zippered

ompele rastiblokki batiikkikaitaleista.

Kuva
Ostin äskettäin taas pakkauksellisen batiikkikangaskaitaleita ja kehitin niille sopivan blokkimallin, johon annan ohjeen. Blokeissa näkyy kiva rastikuvio. Tarvitset batiikkikaitaleiden lisäksi myös taustakangasta. Voit valita taustalle yhden ja saman kankaan, mutta itse halusin käyttää useampaa eri sävyistä harmaata. Ompele rastiblokki Varoitus: Ohjeessa esiintyy sekä sentti- että tuumamittoja. Lisäksi yksi mitoista on aika omituinen. Leikkaa yhtä rastiblokkia varten Taustakankaasta 1 neliö, 20 cm x 20 cm 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri A) neliö eli 2,5” x 2,5” 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri B) 1 pala, 12,5 tuumaa pitkä 2,5 tuuman batiikkikaitaleesta (väri B) 2 palaa,  6 3/8 tuumaa pitkiä Kuvassa kaikki palat. Leikkaa taustakangasneliö kulmittain halki. Saat kaksi kolmioita. Ompele 12,5-tuumainen kaitale kolmioiden väliin. Varo venyttämästä kolmion reunaa. Se venyy helposti, koska se on leikattu täysvinoon. Kaitale kannattaakin pitää saumoja

nyt tarkkana!

Kuva
Oikeastaan otsikossa pitäisi lukea: ”Nyt! Tarkkana!” Se nimittäin viittaa uusimman vetoketjupussukkani nimeen, joka on Tarkkana. Tässä se poseeraa upeassa valossa vielä hehkuvampana kuin taustalla näkyvät syksyn lehdet: Miettiessäni nimeä katse osui ensimmäiseksi tämän puolen porkkanoihin, ja ajattelin antaa tälle nimen Porkani. Jostain syystä meillä kotona puhuttiin usein porkanista, kun tarkoitettiin porkkanaa. Olisikohan sana liittynyt johonkin sarjakuvaan tai piirrettyihin? Porkkana-nimeäkin ajattelin, mutta kun pussukan toinen puoli ei ole lainkaan porkkananvärinen: Porkkana-sanasta tulee seuraavaksi helposti mieleen sanonta ”Tarkkana kuin porkkana,” joten pussukka sai nimen Tarkkana. Ihan johdonmukaista, eikö vain?! Jaksoin ommella sisätaskun, jonka kokosin vieläpä useammasta eri tilkusta. Tällä kertaa Tilkunviilaaja-merkki tuli oikeaan kohtaan, ettei tarvinnut ommella kuin yksi merkki - toisin kuin viimeksi. Edellisestä kuvastakin ehkä huomaa, että pussukka

kahdenlaista tilkkupeittoa.

Kuva
Ehkä luulitte, että olen kokonaan ryhtynyt tilkkupussukoiden valmistajaksi ja hylännyt tilkkupeittojen ompelemisen tykkänään? Mutta ei huolta! Ompelen yhä tilkkublokkeja – välillä enemmän ja välillä vähemmän ahkerasti. Erityisesti olen ahertanut puna-valkoisen projektini parissa, sille kun on jo tilaus sisällä. Pohdiskelin, miten tasoittaa epämääräisen kokoiset ja reunoiltaan epätasaiset blokit, mutta tilkkuystäväni Soile ratkaisi pulmani. Hän kehotti ompelemaan joka toiselle blokille vaaleat, joka toiselle punaiset kehykset. Olin ajatellut käyttää kehyksiin samaa valkoista kangasta, jota blokeissakin on. Se on kuitenkin aika kankeaa, joten hylkäsin valkoisen kehysidean mieluusti. Tartuin toimeen Soilen luona, missä pidimme yhteisen ompelupäivän viime viikonloppuna. Muutaman tunnin tiiviin työskentelyn jälkeen minulla oli 19 valmiiksi kehystettyä blokkia. Soilen söpö koira suostui poseeraamaan blokkien päällä. Kuvan toisessa reunassa näkyy pieni kaistale ihanaa sinistä tilkk