Tekstit

kangasleikintää.

Kuva
Tässä vain lyhyt päivitys eli kolme upouutta tilkkuleikkipintaa ja kahdesta aiemmasta tilkkuleikistä koottu uusi pala. Pidän näistä kaikista! Lisäksi näitä on erittäin hauska rakennella. Todellista tilkkuleikkimistä! Minulla on ompelupöydän vieressä pieni paperikassi, johon olen viime aikoina kerännyt pienet jäännöspalat. (Minullahan on lukuisia jäännöstilkkulaatikoita, joissa on vähän isompia paloja.) Toteutin kuvan tilkkupinnat näistä pienimmistä paloista. Sitten on tietysti vielä ne pienenpienet palat, jotka EU-säädös ehkä pakottaa keräämään nekin ja viemään kierrätykseen. Tunnustan: heitän pienenpienet palat kyllä roskiin niin kauan kuin en ole varma puuvillakuidun kierrättämiseen pakottavasta EU-direktiivistä.

mitä ajattelin?

Kuva
Hahaa, nyt te lukijat luulitte, että tarjoan jälleen teille ajatuksiani vuosien varrelta. Ehei! Minä paljastan muutaman kangashankinnan, joista näin jälkikäteen mietin: ”Mitä oikein ajattelin?” Toivon, ettei kukaan loukkaannu. Tässähän voi olla jonkun teistä lempikankaita! Onneksi meillä ihmisillä on erilaisia makuja ja nämä ovat aivan minun omia makuasioitani. Jos joku tykkää näistä, se ei tarkoita, että mielestäni hänellä olisi huono maku, vaan vain erilainen kuin minulla. Ja huom, olen ostanut jokaisen näistä kankaista itse. Ensiksi kissaihmisen valitsemat kissakankaat: No, tummanvihreätaustainen kangas näytti ostohetkellä modernimmalta eikä silloin ollut niinkään laajaa valikoimaa kuin tänään. Mutta silti. En varmasti ikinä ole tykännyt tuosta vihreästä. Ja viereinen kissakangas on periaatteessa hauskaa, mutta käytäntö on osoittanut sen vaikeaksi yhdistettäväksi minun töihini. Sitten vähän erilaisia kuoseja eli kukkia: Absoluuttinen kukkasilmä (vrt absoluuttinen s

9 lempikangastani.

Kuva
Kankaat ovat ihania, eivätkö olekin? Toiset vielä ihanampia kuin toiset. Esittelen nyt yhdeksän lempikangastani - siis tämän hetken suosikkini! (Tytär antoi idean tähän postaukseeni.) Ensimmäisenä lempparina esittelen tämän kuosin: Onko tämä kummallinen? On. Onko tätä vaikea käyttää? On ja ei. Jos haluaa kuvioinnin näkyvän kokonaisena, tähän on aika vaikea kuvitella tilkkutyömallia, ja mitä tämän ympärillekään laittaa? Mutta tästä saa todella mielenkiintoisia tilkkupaloja, jotka sopivat vaikka minkä kankaan kanssa yhteen. Kolme sini-turkoosi-liilaa kangasta: Ylin kukkakuvio ei ole kuvassa edukseen. Se on syvän violetti ja vihreä ja turkoosi. Ihana. Sen kanssa melko samanlaista värimaailmaa on tuo mutkittelevaraitainen kangas, joka terästää hauskasti pinnan kuin pinnan. Hempeä perhos-kukkakuvio on valloittava. Siinä on seassa vielä kiiltävääkin. Lasken nämä kaksi eri väristä kangasta yhdeksi, koska näissä kuvio on kuitenkin se juttu: Aivan merkillinen kuvio, mutta

uusia säädöksiä?

Kuva
Luin männäviikolla lehdestä jostain uudesta EU-direktiivistä, joka kieltäisi puuvillakuidun heittämisen roskiin. Ensimmäinen reaktio on tietysti nyökytellä. Kyllä, onhan kauheaa tuhlausta heittää puuvillaa sisältäviä vaatteita roskiin. Tilkkuilija miettii asiaa vähän pidemmälle. Kaikki puuvillakuitua sisältävä ei ole kovin isoa. Ilmeisesti meidän täytyy ruveta keräämään kaikki tilkku- ja lankasilppu talteen omaan kierrätysroskikseen? (Ai niin, osa meistä tekee sen jo, paitsi ettei sitä kutsuta kierrätysroskikseksi vaan varastoksi, josta otetaan materiaalia tilkkumosaiikkeja sun muita varten.) Etsin lisätietoa EU-direktiivistä, mutten löytänyt. En ihmettele, vaikka sellainen olisi tulossa. Vielä kun sitten tietäisi, mihin oman puuvillakuitujätteen voi toimittaa. Ehkä sen voisi jo nyt laittaa lumppukeräyslaatikkoon (jos sellaisia on).

taas kaupoilla!

Kuva
Maailmankirjat tuntuivat olevan sekaisin, kun Mies ehdotti eilen minulle käyntiä kangaskaupassa. ! ! ! Tässä kohdassa kuuluu lukea edellinen virke uudelleen ja pitää kunnioittava tauko. Kaatosateisesta ilmasta huolimatta lähdimme ajelulle Espoon suunnalle. Hän tarkasteli paria mahdollista autoa siellä päin ja olisihan ollut aika typerää olla käymättä Soukan Menita Outlet –myymälässä, kun melko lähellä olimme. Tämä oli siis hänen ajatuksensa! Menita vietti 10-vuotisjuhliaan ja siellä oli ihan tarjouksiakin. Kankaat oli viime käyntini jälkeen siirretty ylempään kerrokseen takaseinän hyllyille (tästä ei valitettavasti ole kuvaa) ja niitä oli ehkä enemmänkin kuin viimeksi. Matkalta kangashyllyille temmoin mukaan kivanvärisiä vetoketjuja ja tässä onkin kuva hankinnoistani: Hillitty harmaa, japanilaistyyppinen kangas, kesäkretongin näköinen kukkakangas ja Kaffe Fassett –kuosi. Sekä vetoketjuni. Ostin vielä huvittavia kangaskuponkeja: Ehkä teen näistä lasinalusia tai liit

valmis pussukka.

Kuva
Ompelin pitkästä aikaa sitä mukaa tikattavat tilkkupinnat ja tein niistä pehmeän vetoketjupussukan. Saanko esitellä: pussukka nimeltä Katinkontit. Nimi saattaa kuulostaa väheksyvähköltä, mutta toisaalta en onnistunut loihtimaan sellaista tilkkupintaa, joka olisi tismalleen minun mieleiseni. Ilokseni olen päätellyt, että joku tästä sentään tykkää. Katinkontit-tilkkupussukan mitat ovat leveys ylhäältä noin 20 cm korkeus noin 17 cm pohjan leveys noin 7 cm vetoketju noin 15 cm pitkä kantolenksu ommeltu noin 43 cm pitkästä kaitaleesta. Katinkontit-pussukkakin on siis Street-mallistoa. Kuin ihmeen kaupalla pussukan pohjaosassa on pohjalle sopivia kankaita. Myönnän, että tilkkujen sommittelu periaatteessa onnistui minustakin aika kivasti, siis sivujen tilkkukuviointi suhteessa pohjaosaan. Tein tähän kauniinpunaisen vuorin. Laiskailin enkä ommellut sisätaskua, mutta muistin sentään kiinnittää tekijämerkin: Katinkontit-vetoketjupussukk

kankaat kuplivat.

Kuva
Leikkaan, käärin, silitän, asemoin, applikoin. Leikkaan, käärin, silitän, asemoin, applikoin. Ja sama vielä kymmenen kertaa. Sitten olisin valmis tekemään jotain muutakin kuin tätä ympyräapplikaatiotyötäni, jos vain jaksaisin tai päivää/iltaa riittäisi. En valita, mutta teitä lukijoita käy hieman sääliksi. Mitään kovin uuden näköistä ei tahdo syntyä, vaikka näissäkin on monta uutta ympyrää. Sain toissapäivänä leikatuksi kaikki suorakaiteet. Ympyröitä leikkelen sitä mukaa. Olen käynyt yhden jäännöspalalaatikon läpi ja leikannut jokaisesta riittävän isosta tilkusta yhden ympyrän. Leikkasin myös paloja parista pitkästä kankaasta ja olen saanut näin syntymään taas lisää jäännöspalaa. Aurinko on paistanut joinakin päivinä risukasaan blokkipinoihin. Koristelemattomia suorakaiteita on aikamoinen pino, mutta valmiiksi applikoitujakin alkaa olla messevä määrä. Näistä kankaista tulee myös kuplia ympyröitä suorakaiteilleni – jokaisesta tai melkein jokaisesta yksi. Kun näkee