Tekstit

kirja-arvostelu.

Kuva
Kerroin tässä postauksessani, että olin löytänyt kirjastosta kerralla kolme minulle aiemmin tuntematonta tilkkuaiheista kirjaa. Onnenpäivä! Arvioin samaisessa postauksessa Kaffe Fassettin Quilts in Sweden –kirjan ja myöhemmin kerroin mielipiteitäni Tilkuista asiaa –kirjasta. Kolmas kirjastosta löytämäni kirja oli Lynette Andersonin kirjoittama It’s Quilting Cats and Dogs. Kirja lupaa lukijalle 17 kirjonta- ja tilkkutyöprojektia. Kansikuvan kassimalli näytti minusta hyvältä, vaikka näin vaativa kirjominen menee yli osaamisalueeni. Kassinteko-ohjekin on aika hyvä. Plussaa annan siitä, että kirjoittaja antaa sangoille tarkat mitat, mutta pitkä miinus tulee jälleen sankojen kiinnityskohdan puuttumisesta. Ohje kyllä kehottaa katsomaan kuvaa, mutta kuvassa ei ole mittoja. Kirjassa on myös oikein kiva tilkkupeittomalli. Malliin kuuluu lisätä kirjotut ja jojoin koristellut kangaslappuset, mutta se toimisi ilmankin. Erityisplussan annan sille, että kirjassa on useita kuvia, jois

vihreää ja ruskeaa.

Kuva
Vihreä ja ruskea yhdistettyinä keltaiseen olivat 1970-luvun trendivärit, tai ainakin yhdet niistä. Muistan 70-luvun enkä muistele tuota väriyhdistelmää haikeana. Hyvä, ettei ole enää koko ajan muotia se! Silti yhdistän tässä postauksessani vihreää ja ruskeaa. Ensin vihreä:   Tiedättekö, mitä nämä ovat? TASOITETTUJA geometrisia tilkkublokkeja. Ei enää kaitaleiden häntiä näkyvissä. Siististi neliön muotoisia. Näitä on muutamia ja lisää on tulossa, ja sitten seuraa sommittelua ja yhteen ompelemista. Tässähän on tilkkupeitto kohta valmis!  Tosin minulla on joululahjaprojekti meneillään. Olen tehnyt jo seitsemän, mutta en kerro, mitä. Joulun jälkeen teen projektin aiheesta varmaan ohjeen. Valitettavasti ette nyt pysty tekemään ohjeella joululahjaa, tai voitte tietysti, mutta vasta seuraavaksi jouluksi.  Ihana kangas:  Olin yli-yli-onnekas Syyringin syksyn viimeisessä kiltaillassa torstaina 12. päivänä. Meillä oli kankaiden ja kirjojen sekä lehtien vaihtotori, jon

kesken tai siis työn alla.

Kuva
Tilkkutyöt ovat edelleen saaneet erittäin vähän huomiotani, voi voi! Geometrisia tilkkublokkeja on sama määrä valmiina ja kesken kuin toista viikkoa sitten. Lohduttauduin asettelemalla niitä suunnitteluseinälle lattialle, että saisin vähän käsitystä siitä, millainen peitto mahdollisesti valmiina on. Tällä etenemisvauhdilla peitto on valmis joskus 2030-luvulla. Eikö ole muuten kivoja vihreitä ja liiloja kankaita? Olen katsellut näitä paloja nyt parina päivänä tuolloin, tällöin, ja tunnustan kyllä vähän ihmetteleväni, millä perusteella olen luokitellut yhden kankaista liilaksi. Siinä ON liilaa vähän, mutta enemmän turkoosia. Ja valkoista. Ei tämä minua haittaa, mutta esitän jälkiviisasta. Tilkku ja Tilkku kyseli minulta, mitä palapelipeitolleni kuuluu. Sille kuuluu hyvää! Olen kiinnitellyt palapelinirkkoja tilkkuruutuihin ompelemista odottamaan. Kärsivällisesti odottavat. En edes muista, milloin viimeksi edistin tätä työtä. Pitäisi varmaan, että nuppineuloja vapautuisi

onko kirjassa tilkuista asiaa?

Kuva
Lainasin kirjastosta Barri Sue Gaudet’n kirjan ”Tilkuista asiaa” ja annan siitä nyt arvioni. Kirjan takakannessa luonnehditaan, että kirjasta löytyy ohjeet ”helppotekoisiin tilkkulahjoihin ystäville ja perheenjäsenille”. Sisäkannessa mainitaan kirjassa olevan ”25 viehättävää tilkkutyötä ja lahjaideaa”. Sisällysluettelosta voi todeta, että kirja tosiaan keskittyy tilkuista valmistettaviin lahjatavaroihin. Lahjat on luokiteltu tyypeittäin – syntymäpäivä, kiitoslahjoja, häät ja niin edelleen – ja jokaisen projektin kohdalla on myös arvio siitä, miten kauan valmistaminen ehkä kestää. Olen kirjan tekijän kanssa vähän eri linjoilla parista asiasta. Ensiksi projektin pituusarviot. Otan esimerkiksi häälahjaksi valmistettavan muistokehyksen, jonka tekemiseen arvioidaan kuluvan 1-2 päivää. Ensin tarvitaan tietysti valokuvakehys, jonka sisään ommellaan kolmesta eri kankaasta tilkkupinta. Pinta koristellaan applikoinneilla, kirjonnalla ja helmillä. Ehkä tämän pystyy toteuttamaan 1-2

loppusuoralla.

Kuva
Päätin tehdä geometrisia tilkkublokkeja tietyn määrän ja ommella niistä tilkkupeiton. Mikä mahtoi olla se tietty määrä? Joka tapauksessa minulla on nyt kaikki paitsi kahdeksan blokkia ommeltuna. Viimeisistä blokeista puuttuu 4cm leveä kaitale oikeasta ja 6,5cm leveä kaitale vasemmasta reunasta, siis kuvassa näkyvistä reunoista. Blokit ovat odottaneet minua ompelupöydällä: en ole päässyt ompelemaan viikkoon! Lähikuvaa: Joihinkin vihreä-violettiyhdistelmiin olen erittäin tyytyväinen, toisiin en aivan. Tästä peitosta ei tule sellainen, jonka jokainen blokki saisi huokailemaan ihastuksesta. Ehei! Tämä työ tuntuu olevan loppusuoralla (vaikka tietysti paljon vielä on tehtävää, ennen kuin peitto on oikeasti valmis). En kuitenkaan ole jäämässä tyhjän päälle, sillä minulla on jo idea seuraavaan tilkkupintaan! Olen tästä aivan innostuksissani, sillä sain taas (mielestäni) ihkaoman idean nähtyäni kaksi eri kuvaa Pinterestissä. Olen Tilkunviilaajana perustanut pari Pinterest-ilmoi

katselin tilkkutyökirjaa.

Kuva
Tilkkuiluharrastukseni on taas jäänyt varsinaisen elämäni jalkoihin, pahkeinen, enkä ole päässyt ompelupöydän ääreen moneen päivään. Pääsin kuitenkin eilen käymään kirjastossa ja onnistuin löytämään sieltä peräti kolme tilkkukirjaa, joita en ollut ennen selaillut. Avasin ensimmäiseksi Kaffe Fassettin ”Quilts in Sweden” –kirjan. Kirja esittelee 20 Kaffe Fassettin ja muiden suunnittelijoiden tilkkutyötä. Työt on kuvattu Tukholman Skansen-museossa ja jokaiseen työhön on teko-ohjeet. Työt on jaoteltu kolmeen vaikeusasteeseen, ja helppoja ja melko helppoja (tai keskivaikeita) on selvästi eniten. Alussa on juttua Skansen-museosta, kuvia kirjan töissä käytetyistä kangaskuoseista ja vielä kuvakertomus siitä, millaista Fassettin kanssa on työskennellä. Tämä on erinomainen selailukirja, mikäli pitää Fassettin kuoseista ja mausta yleensä. Kirjan tilkkutyömalleista kaksi kiinnosti erityisesti. Ensiksi Roberta Hortonin suunnittelema Illuminated Lattice –malli, joka luokitellaan melko he

joulukuun tilkkublokit.

Kuva
Hyvää joulukuuta blogin lukijoille! Eilisen kuuran kunniaksi asettelin muutaman geometrisen tilkkublokin ulos esille, jotta saisin niistä paremman värisiä kuvia. Ei ihan onnistunut! Mutta jotenkuten sentään. Kuurainen ruoho oli jäykkää, joten blokit näyttävät epätasaisilta. Höh. Tilkunviilaajan joulukuun 2013 kalenterikuvassa ei olekaan tilkkutyötä, vaan ristipistokuva! Olen tehnyt tämän monta vuotta sitten. Viime vuonna kalenteria kootessani en löytänyt kunnon jouluista kuvaa mistään. Ratkaisin ongelman näin. Viimekään vuonna ei marraskuun lopulla – joulukuun alkupuolella ollut kunnolla lunta. Tänä vuonna en ole vielä tehnyt yhtään jouluista tilkkutyötä! Edellisinä vuosina olen tehtaillut lasinalusia, tyynynpäällisiä ja kaitaliinoja, mutta tänä vuona en lainkaan. Mistä mahtaa johtua? Olisiko syynä se, että kotona on jo nyt ylenpalttisesti jouluisia tekstiilejä? Olen tainnut sen lisäksi antaa kaikille läheisille jouluisia käsityöjuttuja lahjaksi jo aivan liikaa.