Tekstit

Näytetään tunnisteella tilkkublokit merkityt tekstit.

6 tilkkutyöfaktaa, jotka olen sentään oppinut.

Kuva
Lomalla saattaa olla aikaa tehdä sellaista, mihin ei ole tuntunut olevan aikaa aiemmin. Niinpä Mies siivoili kellarikerroksen varastoja ja pakotti minutkin käymään läpi laatikoita, joiden suuntaankaan en ollut katsonut noin kymmeneen vuoteen. Löysin tilkuista noin 15-20 vuotta sitten tekemiäni juttuja. Otin ne säilytettävien pinoon ja niitä tarkasteltuani huomaan kuluneiden vuosien aikana omaksuneeni ainakin kuusi tilkkutyöfaktaa. 1. Tekokuituiset tilkut eivät ole varma valinta. Olen tehnyt paper-piecingillä sydämen kaikenlaisista kankaista. Tilkkuja katsoessani ymmärrän, että halusin käyttää tilkkuja, joihin liittyy tarina. Silti tällaisen tilkkutyön käyttäminen mihinkään käyttöesineeseen askarruttaa. Esimerkiksi mustapohjainen, pinkkikukkainen tilkku on Äidin ”tekosilkkistä” puserokangasta ja pinkki-lilahtava kangas sen alapuolella on hänen juhlavahkosta mekostaan. Sen sijaan oikeanpuoleiset, vaaleammat tilkut ovat puuvillaa. Sydäntä ympäröi kukkakangas, jota jäi jäljell

paper-piecingiä.

Kuva
Ompelukoneeni ja minä olemme olleet jonkin aikaa erossa toisistamme ja olen lohduttautunut ompelemalla käsin. Löysin koko joukon paperiarkkeja, joille olin tulostanut paper-piecing-kuviomalleja ja pistelin niiden perusteella ensiksi nämä kaksi kukkablokkia: Tein oikeanpuoleisen blokin ensin ja se on sen näköinenkin. Toiseen blokkiin osasin asemoida kangaskuviot paremmin. Tykkään sen väreistäkin enemmän. Puuduin tuohon paper-piecingiin ja kokeilin ensimmäistä kertaa piiitkiiin aikoihin English-paper-piecingiä eli sellaista, jossa ensin kääritään kangas paperi- tai pahvipalan ympärille ja sitten paloista ommellaan kokonaisuuksia niin, että paperi tai pahvi ovat siellä sisällä edelleen. Sain Instagram-tilkkuystävältäni mallineet, joiden avulla pystyy kätevästi asemoimaan kuviotkin. Kaivelin tilkkukasaa ja löysin sopivan kokoisia pesukarhuja, perhosia, kissoja ja kukkia. Yhteen ommellusta kuviosta tuli ensin äksän muotoinen: Ahersin vielä hieman ja sain täydennetyksi kuvios

mitä vikaa?

Kuva
Etenkin tilkku-urani alkutaipaleella minulle kävi merkillisen usein niin, että valitsin projektiin mielestäni kauniit ja keskenään sopivat kankaat, mutta lopputulos ei miellyttänytkään. Yleensä blaah-tunne johtui kunnon kontrastin puutteesta. Tiedättehän: tilkkupinta on vähän (tai enemmän) epämääräinen. Ei kiva. Tässä on hyvä esimerkki epämääräisestä, kontrastittomasta tilkkublokista: Luulin, että valkopohjainen kangas olisi riittävän vaalea verrattuna sinisävyiseen, muka-tilkkukuvioiseen kankaaseeni, mutta eipä vain ollut. Onneksi olen löytänyt näitä blokkeja vain yhden. Joskus kontrasti on kohdillaan, mutta muut asiat menevät pieleen. Ompelin kauan aikaa sitten tämän leikkaa-ja-liitä-tilkkupinnan, jossa on hyvä kontrasti. Pilasin tilkkupinnan kahdella eri tavalla. 1. Ompelin tilkkupinnan epäonnistuneeksi lopputuotteeksi. Kuvan tilkkupinta on tyynynpäällisestä, jonka ompelin käytöstä poistamalleni nukkumatyynylle. Tyynyhän oli vanhuuttaan ihan litteä! Ei sellainen tyyn

katse menneisyyteen.

Kuva
Käytänpä hyväkseni aiempia päivityksiäni – niitähän on jo seitsemän vuoden ajalta – joten tässä on yhteenveto vähäisistä puuhistani heinäkuun alkupuolella eri vuosina. Vuonna 2010 olin ommellut omenankukkakuvioisen pikkulaukun melkein valmiiksi.   Kuvassa valmis laukku - ei siis se muka-sangoin varustettu versio. Olin yllättäen myös suostunut tilkkutaiteilijalle epämieluisampaan puuhaan eli lyhensin työtoverini hameen. Olinpa ollut suopealla mielellä! Samaan tapaan kuin heinäkuun alussa 2010, myös heinäkuun alkupuolella 2011 valittelin hellettä. Ei ole koettu helteitä tänä vuonna vielä lainkaan, ainakaan minun olinpaikoissani! Postauksessani kerroin olevani lähdössä kesämökkeilemään, ja blogissa olikin näköjään parin viikon postaustauko. Esittelin ristipistotöitä, joiden parissa viihtyisin mökillä. Ja iik! Tiedättekö mitä?! Nalle Puh –aiheinen ristipistotyö ei edelleenkään ole valmis! Eiiih! Minulta jäi hahmojen silmiksi tulevat solmupistot pistelemättä ja niin on työ v

erilainen tilkkupinta rusettiblokeista.

Kuva
Totean heti, etten keksinyt rusettiblokkien uudenlaista asettelua itse. En keksinyt sitäkään itse, että voisin tehdä blokeista värikkäitä. Inspiroiduin kahden Instagram-tilin kuvista - @timnatarr on ommellut juuri vastaavanlaisen, monivärisen tilkkupinnan ja @maryse260 toteutti vihreän tilkkutyön, jossa kaikki ”reiät” olivat vaaleita. Kumpikin tilkkutyö oli kaunis ja päätin toteuttaa oman version. Löysin rusettiblokin ohjeen netistä ja sovelsin sitä hieman. Minun isot neliöni ovat neljätuumaisia ja pikkuneliöt ovat 2,25-tuumaisia. Suunnittelin ompelevani tilkkupintaan 11 blokkia vaakaan ja 13 blokkia pystyyn. Sitten huomasin, että parillinen määrä tilkkublokkeja toimisi paremmin, joten tilkkutyöstäni tuli aavistuksen pienempi – 10 blokkia x 12 blokkia. Sommittelu oli vähän helpompaa, mutta ei silti helppoa, sillä blokit mahtuivat vapaalle lattiapinnalle vain juuri ja juuri. Ensimmäinen sommitelmani oli tällainen: Tykkäsin tästä, mutta muut blokit eivät jotenkin sopineet tä

lisää rusettiblokkeja.

Kuva
Saavutin (ja ylitin) rusettipeittoprojektissani jo sadan tilkkublokin rajapyykin. Leikkaan ja ompelen blokkeja aina muutama kerrallaan ja kun erä on valmis, asettelen blokit lattialle ja näppään kuvan. Tähän erään sattui melko hyvin toisiinsa sopivia värejä: Kuvassa yksi kangas näyttää mintunvihreältä (lievä yök, ja työssähän ei pitänyt olla vihreää). Todellisuudessa kankaassa on valkoisella pohjalla turkoosia, minipientä kukonaskelkuviota. Seuraavatkin blokit asettuivat keskenään melko somasti: Sen sijaan seuraava blokkierä oli niin kirjavan kirjavaa, että silmiin sattuu: Kankaat ja blokit ovat yksittäin ihan nättejä, mutta keskenään sekavia. Ainakin tuo alareunan osasto. Tältä näyttää noin sadan rusettiblokin pino: Olen ommellut nämä rusettiblokin ohjeella/kaavalla, mutta asettelen blokit tilkkupinnaksi niin, ettei rusettimaisuus tule ensimmäisenä mieleen. Juuri nyt minulla on valmiina 112 tilkkublokkia. Olen suunnitellut ompelevani tilkkupinnan 143 blokis

yli puolet rusettiblokeista valmiina.

Kuva
Tavoitteenani on ommella 143 rusettiblokkia ja ommella niistä isohko tilkkupeittopinta. Ohitin äsken ompelu-urakkani puolivälin ja minulla on nyt koossa 74 tilkkublokkia. Koska ompelen blokkeja suuresta määrästä hyvin erilaisia kankaita ja aivan satunnaisessa järjestyksessä, ompelueräni blokit eivät aina soinnu toisiinsa täydellisesti. Silti kuvista näkyy, että tilkkupinnasta on (todennäköisesti) tulossa hauska ja vaihteleva. Ja monivärinen! Olen jättänyt tästä työstä pois ainoastaan vihreän ja harmaan. Yhdistin viimeisimmistä blokkieristä ottamani kuvat kollaasiksi: Aikamoiselta näyttää! Näissä blokeissa on vielä sekavamman oloinen kuviovalikoima! Luotan kuitenkin siihen, että saan suuren määrän tilkkublokkeja sommitelluksi johdonmukaiseen järjestykseen.

noin 35% rusettiblokeista ommeltu.

Kuva
Olen päättänyt, että ompelen rusettiblokeista tavallista tilkkupeittoani isomman peitteen. Tarvitsen 143 blokkia ja minulla on niitä ommeltuna noin 50 – siis selvästi yli kolmasosa! Tämähän on kohta valmis! Tyypillisesti tällaisen lausahduksen jälkeen työ jää minulla vaiheeseen noin vuodeksi. Toivottavasti nyt ei käy niin. Ompelen blokkeja muutaman erissä. Leikkuupaikkanihan on makuuhuoneen lattialla, joten en pysty leikkuroimaan pitkiä aikoja kerrallaan. Leikkaan isompia ja pienempiä tilkkuja ja teen niistä parit. Sitten siirryn ompelupöydän ääreen ja ompelen tilkuista blokkeja. Kuvan tilkkupinon ompeleminen blokeiksi kestää ehkä 40 minuuttia. Valmiina blokit näyttivät tältä: Vaikka neljästä tai kahdeksasta rusettiblokista sommittelemani ”valmiit blokit” ovat hauskaa katseltavaa, minun on välillä pakko latoa kaikki blokit esille, jotta tilkkupinnan kuvio tulee esiin: Tänään latelin paahteiselle pihaterassille yhteensä 48 rusettiblokkia. Jos olisin suunnittelema

seuraava projekti.

Kuva
Viime viikolla rupesi tuntumaan, että olin tehnyt vähään aikaan viimeisen kaitaleprojektin. Ompelinkin niitä neljä miltei peräkkäin. Tyylikkäiden sini-vihreä-violettien batiikkien ja yksiväristen jälkeen aloin myös kaivata hillitöntä värikkyyttä. En ole luonnostani mieltynyt niin sanottuun rusettiblokkiin, mutta sitten näin sitä käyttäviä, viehättävän värikkäitä toteutuksia. Etsin netistä ompeluohjeen, tekaisin yhden koeblokin ja jatkoin siitä. Ensin sommittelin sinertäviä kangaspareja. Tein koeblokilleni kavereiksi kolme blokkia lisää. Ylin blokki vasemmalla oli koeblokkini. Valitsin seuraaviin blokkeihin räväkämmät värit ja lisäsin kontrastia. Näitä ei kyllä voi sanoa tyylikkäiksi! Jatkoin blokkikankaiden leikkaamista ja blokkien ompelua, kunnes minulla oli koossa kuusitoista tosi värikästä rusettiblokkia: Monivärinen kattaukseni on vasta alussa, mutta se näyttää lupaavalta! Aion suosia kirkkaita värejä ja ottaa leikkuupöydälle (tai paremminkin –lattialle) myös u

batiikit puussa.

Kuva
Polvet ja selkä olivat pienellä koetuksella muutama päivä sitten, kun konttasin ensin sommittelemassa kaitaleblokkejani tilkkupinnaksi ja sen jälkeen tasoitin blokit. Luotin sokeasti siihen, että valmiiksi leikatut kaitaleet olivat tasalevyisiä ja että olin osannut ommella tasalevyiset saumat. Niinpä tasoitin blokit vain pituussuunnassa. Siisteiltä näyttivät: Pihistelen koko tilkkupinnan näyttämistä ja näytän siitä vain osan ja senkin vain taiteltuna: Saatte odottaa paljastusta, kunnes mestaritikkaaja Soile Kivinen on ehtinyt loihtia pintaan taas elegantit tikkaukset! Ompelin tilkkublokit ja koko tilkkupinnan siis seuraavasti: Yhdistin kaksi kaitaletta täysvinolla saumalla. (Puolet yhden- ja puolet toisensuuntaisella saumalla.) Asetin sitten sauman satunnaiseen kohtaan leikkuualustalle nollan ja kymmenen tuuman välille ja lyhensin kaitaleen reilun kymmenen tuuman pituiseksi. Silitin sauman tummemman kaitaleen puolelle. Kun minulla oli tarpeeksi monta kahden pal

batiikkeja ja yksivärisiä.

Kuva
Esittelin kuukausi sitten batiikki- ja yksiväriskaitaleista ompelemiani tilkkublokkeja. Kissan järjesteltyä blokit uusiksi keräsin ne odottamaan seuraavaa innostuspuuskaa. Ompelin sitten pari tilkkupintaa, taloblokin, saatoin valmiiksi neljä tilkkupeittoa ja ehdin myös ommella yhteen tilkkupeittokokoiseen pintaan taustakappaleen. Vasta tuon kaiken jälkeen alkoi kaitaleblokkien tekeminen taas maittaa. Niin kauan kun kaikkia värejä kaitaleita oli jäljellä, oli helppo valita yksivärinen ja batiikki, jotka sopivat toisiinsa hyvin. Kyllä tuli blokeista sointuisan näköisiä! Sitten laskeskelin, montako blokkia tarvitsen tilkkupeittoa varten. Kaitaleet alkoivat käydä vähiin, mutta edelleen värejä oli helppo soinnuttaa. Mutta sitten! Ei puhettakaan, että loppuvaiheessa olisin pystynyt tekemään vain sini-, vihreä- tai violettisävyisiä blokkeja. Käyttelin kaitaleita, joita minulla vielä oli. Huhhuh! Kuvien ulkopuolella tilanne on nyt se, että olen ommellut tarvittavan määr

tällä erää viimeinen valmis tilkkupeitto.

Kuva
Keskeneräisten tilkkupeittojen pinossa oli neljä kanttausta vailla valmista peittoa noin viikko sitten, mutta ei ole enää! Tasoitin, nimesin, laputin ja kanttasin kaikki neljä. Huh! Viimeiseksi valmistui puna-kelta-oranssi-vihreästä jelly-rollista ja harmaa-mustista kankaista ompelemani ”vino-oo”-tilkkupeitto, joka sai viralliseksi nimekseen ”Kun saapuu syys”. Keskeneräistä tilkkupeittoa esittävään Instagram-päivitykseen sain kommentin, jossa kirjoittaja kertoi kuvioinnin tuovan mieleen syksyn lehdet. Soilen mielestä kuvioissa oli valon ja varjojen leikkiä. Niiden mielikuvien pohjalta päädyin ”Syksyn lehdet” –kappaleeseen, jonka unohtumaton esittäjä on Georg Ots. Kappaleen suomenkielinen sanoitus alkaa ”Kun saapuu syys”. Tällä kertaa nimi ei siis heijastele valmistumisen ajankohtaa, koska nyt on saapumassa kesä (ehkä jossain vaiheessa). Kerron myös typerästä ja yllättävästä kömmähdyksestäni. Kokosin taustakappaleen tietenkin useammasta palasta laskelmoimani suunnitelman mukai