noin 35% rusettiblokeista ommeltu.

Olen päättänyt, että ompelen rusettiblokeista tavallista tilkkupeittoani isomman peitteen. Tarvitsen 143 blokkia ja minulla on niitä ommeltuna noin 50 – siis selvästi yli kolmasosa! Tämähän on kohta valmis!


Tyypillisesti tällaisen lausahduksen jälkeen työ jää minulla vaiheeseen noin vuodeksi. Toivottavasti nyt ei käy niin.

Ompelen blokkeja muutaman erissä. Leikkuupaikkanihan on makuuhuoneen lattialla, joten en pysty leikkuroimaan pitkiä aikoja kerrallaan.

Leikkaan isompia ja pienempiä tilkkuja ja teen niistä parit.


Sitten siirryn ompelupöydän ääreen ja ompelen tilkuista blokkeja. Kuvan tilkkupinon ompeleminen blokeiksi kestää ehkä 40 minuuttia. Valmiina blokit näyttivät tältä:


Vaikka neljästä tai kahdeksasta rusettiblokista sommittelemani ”valmiit blokit” ovat hauskaa katseltavaa, minun on välillä pakko latoa kaikki blokit esille, jotta tilkkupinnan kuvio tulee esiin:


Tänään latelin paahteiselle pihaterassille yhteensä 48 rusettiblokkia. Jos olisin suunnittelemassa tilkkupintaa, järjestelisin näitä vielä hivenen eri tavalla.


Seuraavana minulla on jälleen vuorossa tilkkujen leikkaamista. Lattialle käy tieni.

Kommentit

Julierose sanoi…
Such lovely bow tie blocks; I love that setting and all those rich colors veering from the turquoise to the reds...hugs, Julierose
Marle sanoi…
Tästäkin on tulossa todella upea peitto!
Tiinatei sanoi…
Hienoa pintaa! Minun silmissäni rusetit välillä katoavat ja "pallot" pomppaavat pääosaan. Tämä on kuin vaihdantakuvio, näkyy kaksi eri asiaa, riippuen siitä kumpaan keskittyy.
Kvilttaaja sanoi…
Optisesta illuusiosta johtuen peittosi näyttää reikäpeitolta eikä rusettipeitolta. Tarkempaa katsoessa rusetit nousevat esiin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.