taaperomainen tilkkupinta.

Onnistuin vaativassa tehtävässä (haha, minulle vaativa!) eli ompelin neliöt tietyssä järjestyksessä riveiksi ja sain rivitkin vielä ommelluksi kokoon niin kuin piti.


Viidessä keskimmäisessä sarakkeessa joka toinen neliö on applikoidulla ympyrällä somistettu. Valitsin ympyröihin niin paljon esittäviä kankaita kuin suinkin. Kuviot ovat esimerkiksi koiria, possuja, pöllöjä, kaloja, autoja ja haamuja.

Reunimmaisissa sarakkeissa on vain neliöitä.


Olin tekemässä peiton ylä- ja alareunaan vielä vajaakorkuiset rivit, mutta huomasin peiton olevan ihan hyvän kokoinen näinkin. (Nyt en muista tarkkaa mittaa, koska mittasin sen eilen, mutta kuvasta ehkä näkee, että pinta on mittasuhteiltaan ok.)


Ulkona taisi riittää valo vähän liiankin hyvin, kun kuvat tulivat perin vaaleat!

Kokoan parastaikaa peittoon taustakappaletta. Ostamani hauska traktorikuvioinen kangas ei tietenkään riitä taustakankaaksi sellaisenaan, vaan joudun jälleen jatkamaan sitä eri tavoin. Olen jo ommellut tilkkuraidan, joka kulkee taustakappaleen poikki. Siihen käytin yhden ylimääräiseksi jääneen ympyräapplikoidun neliön sekä leveitä kaitaleita, joista leikkasin aiemmin peittoneliöitä.

Kewa ja Tilkkureppu ihmettelivät kommenteissaan, leikkuroinko tosiaan lattialla ja miten esimerkiksi polveni kestävät. Todella leikkaan lattialla! En ole pystynyt toteuttamaan muuta leikkuutilaa kätevästi. Polvet saattavat huomauttaa minulle asiasta ylös noustessani, mutta selkää tai niskaa tämä ergonomia (tai sen puute) ei vaivaa. Jatkan lattiapelillä niin kauan kuin suinkin pystyn ja keksin uuden paikan, jos on pakko.

Kommentit

Marle sanoi…
Siitähän tulee söpö!
Anonyymi sanoi…
Hieno tulee ja on paljon kivaa katseltavaa. Mäkin leikkaan lattialla. Juurikin makuuhuoneessa. Sommittelen millon missäkin. Isommat työt olohuoneessa myöhään illalla kun muksut nukkuu... Aina vaan pitää siivota pois ettei palat tai leikkurit päädy leluiksi... -aivosolu
Saija sanoi…
Hauska peitto tulossa. Varmasti pienelle mieleinen kun voi etsiä kivoja kuvia.
Unknown sanoi…
Eikös tullut viikossa valmiiksi, pinta siis! Tästä tulee makee, hauska tikkauskuvio vielä päälle ja avot!!!
Tiinatei sanoi…
Ympyröitä ja neliöitä yhdistämällä tulee hauskannäköistä pintaa. Värityskin on nykyisen kasvatus"villityksen" mukainen, eli sukupuolineutraali =D
Tilkkureppu sanoi…
Hieno ellei suorastaan upea taaperopeitto tulossa ja nyt vasta huomasin noissa ympyröissä olevat kuvakankaat, kivoja oletkin löytänyt niihin!
Ompa ihana peitto. Niin raikas! :) Kevättä siis rinnassa jo :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.