improvisointia.

Taas kerran löysin ompelupöydältä sekalaisia paloja ja tilkkuaihioita, joiden olemassaolon olin ehtinyt unohtaa (ainakin melkein). Ompelin niitä yhteen improvisointitekniikalla. Ja pussukka onkin kohta valmis, vai mitä:


Tilkkupinnat näyttivät silmäiltyinä jo tarpeeksi isoilta, mutta kun vertasin niitä vetoketjun tarkkaan pituuteen, huomasin pintojen vaativan vielä täydennystä. Täydennettyinä pinnat näyttävät suunnilleen tällaisilta:


Ajattelin ommella kummankin pussukkapuolen alareunaan vielä kaitaleen, mutta kenties jätänkin sen tekemättä. Jos tästä tuleekin matalampi pussukka kuin yleensä?

Vielä sanon viime postaukseeni liittyen, että nolottaa. Tosi leuhkan kuuloisesti mainitsin seinällä olevan ”upean kitara-aiheisen tilkkutyön”. Ehkä te ette huomanneet tätä, mutta minä lopulta huomasin ja suunnilleen punastuin nolona. Ajatukseni kulki kuitenkin niin, että halusin viitata upeaan kitaraan – Kari Niemisen käsityönä toteuttamat Versoul-kitarathan ovat mielettömän hienoja. Tykkään aika monesta työstäni ja monet kankaat ovat upeita, mutta tarkoitus ei ollut kehuskella, että tekisin upeita tilkkutöitä. Ja kirjoituksen otsikon "kaunis ja pehmeäkin" viittasi Kissaan!

Kommentit

Irma sanoi…
Kyllä sitä itseään joskus vähän kehuakin saa, ei vaan osaa oikein tehdä sitä, mutta huoletta voit edellisen kirjoituksesi töitä kehuskella. Upeita ja toisiinsa sopivia ovat!
Unknown sanoi…
Kyllä saa kehuskella itseäänkin! Ja upeita töitään!!
Tiinatei sanoi…
Mutta onhan se upea, ei kai sitä voi kiistää!
Kati sanoi…
Aivan sujuvasti luin juttuasi - en huomannut mitään mikä olis mennyt väärin! Niin on kaunista ja pehmeää :)
Marle sanoi…
Mitä? Se skittatyöhän on mielettömän hieno. Ja ihan parhaat peiton kanssa yhdessä. En ikinä saisi aikaan noin työlästä työtä.
Anonyymi sanoi…
Siis sehän on upea!
Perhoneito sanoi…
Ihan samaa tulin kysymään, että mitä ihmettä? Siis työ on huiman hieno. Miksi pitää ottaa tämä niin perisuomalainen asenne, että omia töitään/saavutuksiaan ei voi kehua? Itse ainakin yritän olla ylpeä omista töistäni ja opettaa sillä myös lapsilleni samaa asennetta. Eli ole vaan ihan reilusti ylpeä UPEASTA työstäsi!
Saija sanoi…
Tiedän tuon tunteen kun huomaa, että on voinut tulla ymmärretyksi väärin... Mutta upeita molemmat, kitara ja tilkkutyö :)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Pois punastelut. Ansaitusti voit kehua kitaratyötäsi ja peittoasi, ovat upeita molemmat. Kaunis ja pehmeä on myös kissasi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.