seuraava keskeneräinen.

No niin, musta-valko-harmaat sekä toisaalta vihreäsävyiset jäännöspalat on selailtu, poimittu, ommeltu, leikattu ja sommiteltu. Katseenvangitsijakankaana oli ainakin minua Mad Men –televisiosarjasta muistuttava ihmishahmokuvioinen kangas. Kohdistin toisen tilkkupinnan keskeiseen kohtaan varjokuvan ja sovitin sen mukaan muun tilkkupinnan värityksen:


Tai värittömyyden. Tällä puolella saattaa näkyä myös punapukuista naishahmoa, mutta suurin osa hänestä jää kyllä pussukan pohjan puolelle.

Toisessa katseenvangitsijakangassuikaleessa seisoskeli sopivasti vihreäpukuinen nainen, joten ompelin kaitale-kaitaleita vihreäsävyisistä kankaista. Niistä ei ensin tullut tarpeeksi leveä:


Tekaisin vielä yhden kapean kaitale-kaitaleen lisää ja jo riitti leveys:


Pääsen tikkaamaan tätä pintaa ja vetoketju pitää myös valita. Minulla on mustia ja kirkkaanvihreitä vetskareita, mutta myös punainen saattaisi sopia. Tätä jään miettimään.

Ei pöllömpi –vetoketjupussukkani sai kodin Tuunaus, tilkku ja tyyny -blogin pitäjän luota. Millä Hieno tar mahtaa täyttää uuden pussukkansa? Tapasin hänet perjantaina ja kävimme yhdessä Helsingin tilkkukilta Syyringin näyttelyssä Taide-Laaksossa eli Laakson sairaalan kahvilatilassa. Tutustuimme näyttelytöihin kauan ja hartaasti. Hieno näyttely! Siihen todella kannattaa tutustua!

Kommentit

Unknown sanoi…
Hei, näyttelyn työt surraavat päässä koko ajan, olivat niin upeita! Pussukka seisoo ihailtavana keittiön pöydällä odottamassa sisältöä ;)
*VEKKI* sanoi…
Tosi kivan näköistä tuo harmaan sävyt. Ei noi vihreetkään pahoja ole.
Kangastuksia sanoi…
Kertomuksiasi tilkkutöiden syntymisestä on hauska lukea.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.