monenlaista meneillään.

Nyt on monta rautaa tulessa (kuulostipa jännittävältä). Teen sitä ja tätä ja tuota työtä vuorovedolla. Esimerkiksi epämääräinen jäännöspalatilkkupino on nyt muovautunut tilkkupinnaksi. Tällaiseksi:


Toinen tilkkupinta on vielä ompelematta. En ole päättänyt, tuleeko siihen vain pinkkejä paloja vai onko mukana enemmän kirkkaanpunaista tai oranssia. Tviit-tviit-pussukassa tykkäsin siitä, että toinen puoli oli vihertävä ja toinen selvästi sinertävä. Ehkä tykkäisin tässäkin, että puolet olisivat selvästi eri väriset.

Näin kaoottiselta näyttää jäännöspalaneliöistä syntyvä tilkkupinta:


Kuvassa on meneillään mustien tilkkujen tasoittaminen värineliöiden kanssa samalle tasalle. Seuraavaksi ompelen mustan kaitaleen kiinni tämän tilkkupötkön reunaan.

Tietenkin minulla on edelleen tekeillä hauskoja, monimutkaiselta näyttäviä mutta mielestäni helppoja tilkkublokkeja, joiden ompelumenetelmän opin viime lauantaina Helsinkin tilkkukilta Syyringin ompelukurssilla.

Ritva oli tuonut valmiita tilkkupeittoja kurssilaisten nähtäväksi, jotta tietäisimme, millaiseen tulokseen voi pyrkiä. En yrittänytkään kuvata koko peittoa!



Blokit ja peitot näyttävät edelleen houkuttelevilta! Palaan heti tilaisuuden tullen neliöiden ja kolmio-neliöiden pariin.

Ensin täytyy kuitenkin saada jäännöspalaneliöistä koottava ”mysteerityö” yhdeksi palaksi. Toivottavasti viikonloppuna on aikaa myös ommella!

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Liekö ystävänpäivä vaikuttanut hempeän tilkkupintasi väritykseen :D Tuo Syyringin kurssilla oppimasi blokki on todella mielenkiintoinen ja moniulotteinen.
Marle sanoi…
Söpöö pinkkii ja sopii ystispäivään, joten hyvää sellaista sinullekin!
Tilkkureppu sanoi…
Ihana hempeää pintaa!
Hyvää Ystävänpäivää!
Luvattoman ihania tilkkutöitä! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.