tilkkuneliöitä sateenkaaren väreissä.

Jätin geometrisen tilkkupinnan kylmän viileästi kesken – vaikka minulla oli idea kehyskuvioinnista ja kaikkea – ja kiiruhdin vaihteeksi käyttelemään jäännöspalojani. Ompelin aina (suunnilleen) yhtä väriä olevia kankaita tilkkupinnaksi, joka oli vähintään 15cm x 15cm kokoinen ja leikkasin niistä sen jälkeen neliöitä.


Oikeastaan minun kyllä pitäisi ommella geometriselle tilkkupinnalle kehyspalat. Käytän niissä samoja kankaita, joita käytin tilkkupinnassa, eivätkä ne niin ollen ole käytettävissä tähän jäännöspalaprojektiin (koska ne eivät käytännössä ole vielä jäännöspaloja). Häiritsevää.

Olen ommellut ja leikannut 29 neliötä, joista jotkut olen tasoittanut melko tuhlaavaisestikin ja niinpä minulla on roskakori puolillaan jäännöspurua.


Arvatkaahan, näyttääkö jäännöspalalaatikko yhtään vajaammalta? Ei apua, en saa sitä kunnolla edes kiinni (minulla on esillä kannellinen vähän pienempi muovilaatikko).


Kaikki neliöt ovat nyt värillisiä, mutta sanokaa – pitäisikö sekaan laitella pari harmaata ja/tai mustanpuhuvaa neliötä? Ruskeaa tähän ei tule.

Aion lopuksi yhdistää neliöt niin, että välissä on vaaleaa/tummaa kaitaletta.

Kommentit

Päivityksiä sanoi…
Houkuttelevan näköisiä jäännösblokkeja syntyi!
Mari sanoi…
Ei kaipaa mielestäni harmaata / mustaa, jos valitsee hillityn välikaitaleen. Kiva nähdä miten sijoittelet värit.
Hyvän kokoisia jäännöspaloja sinulla.Ooma jämäkasani on enempi epämääräisen muotoista silppua, jota en ole raaskinut kuitenkaan hävittää...
Satu sanoi…
Värikkäästipä alkoi sinunkin vuotesi! Kivaa!! Minäkään en laittaisi harmaata tai mustaa, koska näistä väreistä saat kivasti aseteltua palat, vaikkapa väriympyrän värien mukaan;o)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Oi, miten kaunista ilotulitusta!Ei kaipaa minunkaan mielestäni harmaata tai mustaa.
Irma sanoi…
Säilytä värikkyys loppuun asti:)
hienotar sanoi…
Mun mielestä voisit kokeilla mustiakin reunuksia, olisi sun tyylistä. Sateenkaaren kaikki värit vaan mukaan=)
Marle sanoi…
Ihania piristeitä. Jämäkangaslaatikoita minäkin olen pöyhinyt.
*VEKKI* sanoi…
Hienosti värit sointuu yhteen. Oikein mukavan näköistä tulee.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.