kaksi tilkkuprojektia.

Ensiksi tilannekatsaus viimeisimpään tilkkuprojektiini. Pystyin valmistamaan siihen parikymmentä jäännöspalablokkia yhdessä illassa. Minulla oli muutamia valmiita aihioita, (eli pari, kolme tilkkupalaa ommeltuina yhteen, kenties muutama melkein valmis pala) ja jäännöspalatilkut olivat valmiina käsillä.


Ompelen nämä blokit siis niin, että yhdistän ensin pieniä paloja. Ompelen ketjussa niin monta kuin olen varannut viereeni pinoon. Lopuksi otan tilkkupalaketjun, katkon palojen väliltä langat ja tasoitan saumanvarat, mikäli niissä on tasoitettavaa.

Silitän palat ja palaan niiden kanssa ompelupöydän ääreen. Katson, voisinko yhdistää pienistä paloista ompelemiani paloja toisiinsa ja jos en voi, etsin jäännöspaloista sopivia pätkiä.

Jatkan ompelemista ja välisilityksiä, kunnes tilkkupinta on vähintään 15cm x 15cm, jolloin silittämisen jälkeen leikkaan palan oikeaan kokoon. Asettelen palat ensin lattialle, jotta voin ihailla niitä. (Vaikkei näissä ole mitään sommittelua tai hienoja kuvioita, tykkään katsella värikkäitä neliöitä.)


Aika ajoin kokoan palat värijärjestykseen blokkipinoon. Minulla on nyt valmiina reilut viisikymmentä blokkia.


Ajattelin jatkaa vielä tovin, jotta jäännöspalavarantoni näyttäisivät huvenneen edes ompelupöydältä.


Kuvassa näkyy epäjärjestyksessä oleva jäännöspalaröykkiö ja pari yritystä saada tilkkuja värijärjestykseen. Lähinnä ompelupöytää on pino keskeneräisiä blokkeja odottamassa, että löydän niihin seuraavat kierrokset tilkkuja ja ompelen.

Toinen projekti 


Eilen pakotin itseni aloittamaan kehyspalojen tekemisen geometriseen tilkkupintaani. Laskin itselleni mitat valmiiksi ja muutin niitä sitten saatavilla olevia paloja paremmin vastaaviksi.


Ompelin tietysti ensin vähän väärinkin. Värikkään kaitaleen piti olla leveä ja mustan kapea, mutta tein ensin päinvastoin. Onneksi minulla oli leveä värikäs pala enkä ehtinyt kaventaa sitä. Niinpä selvisin pelkällä mustan kaitaleen kaventamisella. Näette myöhemmin, millaisiin blokkeihin tarvitsen tällaisiakin paloja.

Kiitos kaikille, jotka jätätte kommentteja blogiini! Kommentteja on tullut tosi paljon enemmän nyt, kun valitin mainitsin niiden puutteesta. Kiitos, että tartuitte toimeen! Olen erittäin iloinen kommenteistanne!

Kommentit

Tiinatei sanoi…
Tulin kommentoimaan edellistä postausta, mutta tänne olikin ehtinyt jo uusi. Blogger päivittelee hitaasti... Kauniita blokkeja ja erinomainen jämäpalojen tuhoamiskonsti. Lajittelin ennen joulua omat jämäni kahden litran minigrip-pusseihin värien mukaan, näyttävät niin paljon käyttökelpoisimmilta jostain syystä.Vaikka ei niitä taida minulla vielä niin paljon olla kuin sinulla...
Soile Kivinen sanoi…
Taitaa uusi 'luuta' olla ahkerassa käytössä. Ihanan näköistä. Taitaa sinullakin olla poika- ja tyttötilkut sekaisin kun aina vaan riittää tilkkunpaloja.
Irma sanoi…
Niinpä, mikäs noita raikkaan värisiä blokkeja on katsellessa, silmä ihan lepää niissä ja luonnossa nähtynä varmasti vielä paremmin:)
Unknown sanoi…
Raikkaita värejä, tulee taas upea pinta! Mielenkiinnolla odottelen, ;)
Satu sanoi…
Mielenkiinnolla minäkin odottelen, millä tavalla nuo kaitaleet yhdistelet geometrisiin blokkeihin... olihan ne geometrisia? Niin ja edelleen kaipailen, mistä tuollaisia värisilmiä saa kuin sinulla on;o) Vaikka kuinka yritän ommella omia tilkkusilppuja yhteen, en koskaan onnistu saamaan noin kauniin sävyisiä blokkeja!
Tilkunviilaaja sanoi…
Värisilmän sijaan suosittelen täydellistä kritiikittömyyttä! Ensin luokittelet tilkut "sininen," "punainen," jne ja sitten otat kasoista sopivan mittaisia/levyisiä, oli sävy tai kuvio mikä tahansa.

Tietysti jos tavoittelee kirkasvärisiä blokkeja, täytyy olla kirkasvärisiä tilkkuja. Hillityistä ja murretuista väreistä ei synny kirkasvärisiä blokkeja. ;-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.