ajatuksia ja tekosia menneisyydestä.

Neljä vuotta sitten tammikuussa ryhdyin ompelemaan ”eläinkuosista” pussukkaa. Aika liioiteltu ilmaisu, minkä totesin itsekin. Olin vastikään saanut valmiiksi kimaltavan, hopea-turkoosin pussukan, joka oli pitkään blogini suosituimpia postauksia.

Raidallinen tilkkulaukku oli myös tekeillä. Näyttääkö teistäkin, että sen väri- ja kuviovalinnat ovat aika omintakeiset?

Kolme vuotta sitten väkersin toista, vielä omintakeisemman näköistä tilkkulaukkua, johon yritin saada sopimaan kangasjojojani.  Laukusta ei vieläkään ole tullut valmista. Huokaus! Olisi parempi mieli, ellen olisi katsahtanut tähän postaukseen.

Kaksi vuotta sitten tilanteeni oli onneksi paljon parempi. Tikkailin Syyringin näyttelyä varten tekemääni vauvanpeittoa (ja sain sen myöhemmin kunnialla valmiiksi asti). Sama peitto kävi FinnQuiltin tilkkutyönäyttelyssä kesällä 2012 ja bongasin sen myös näyttelystä kertovan Tilkkulehden jutun kuvista. 

Vuosi sitten ompelin Vanhat ystävät –tilkkupeittoa. Tätä tykkään muistella, koska peitosta tuli niin kiva (vaikka sen itse sanonkin). 

Kommentit

Schulz Family sanoi…
I found your blog via someone I follow. That person you swapped chocolate with - it looked like a good stash. I have really enjoyed reading your blog and love the scrap quilt you have been making

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.