uutta tilkkutyötä.

Keskeneräiset tilkkutyöt ympäröivät minut.

Juoponpolku-tilkkutyö on ihanasti longarm-tikattu Töölön Tilkkupajassa, mutta edelleen ilman viimeistelevää reunakanttia.

Kolmio-neliö-tähtikuvioinen, musta-vaalea tilkkutyöni on vailla kokonaista taustakappaletta – palaset katsovat minua syyttäen. Ei puutu paljon, että taustakappale olisi valmis.

Olen silittänyt tilkkulaukun palat kiinni tukihuopaan ja ne odottavat tikkaamista.

Tilkuista koottuja paloja löytyy sieltä täältä ompeluhuoneen makkarin kangas- ja vaateröykkiöiden alta.

Mitä teen? Aloitan jotain ihan uutta.

Sain pari päivää sitten inspiraation uuteen tilkkupeittoon ja leikkasin melkein kaikki palatkin siihen. Palat ovat punaisia ja punasävyisiä, tähän tapaan:


Enempää en kerro vielä.

Tilkkutaiteilijaa ei ymmärretä

Tytär on kärttänyt uutta penaalia, mutta en periaatteessa suostu OSTAMAAN penaalia, kun osaan sellaisen ommella itsekin. Jostain merkillisestä syystä hän ei halunnut Tilkunviilaajan tekemää tilkkupenaalia, mutta saavutimme kompromissin.

Muistin nimittäin Mieheltä saamani ihanan joululahjan: palan Marimekon Raanu-kangasta. Ehdotin Tyttärelle, josko tuosta kankaasta ommeltu penaali kelpaisi. Kangas oli hänestä ihanaa, ja sopiva vetoketjukin löytyi.


Saan käyttää vain tätä yhtä kangasta, ja penaalin pitää olla jäpäkästi itsekseen seisova. No, jos sinne tunkee tarpeeksi kyniä, viivoittimia ja teroittimen, eiköhän se seiso ihan suorassa.

Villit kuviot –tilkkupeitosta tuli meille Kissalle päiväpeitto:


Kissa löysi erehtymättä peiton kauneimmat blokit alleen.

Kommentit

Irma sanoi…
Hienoja kankaita olet varannut uuteen työhösi....mutta jätit kyllä tarinasi vähän hankalaan kohtaan...niin kovasti kiinnostaa mitä on tulossa, olisit edes vähän raottanut:)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Uudet tilkkupeittokankaat lupaavat taas jotakin oikein näyttävää ja kaunista. Tuota Marimekon Raanu-kangasta on minullakin. Tykkään siitä, mutta en tiedä, mitä siitä tekisin. Kissalla on hyvä maku nukkumapaikan suhteen. On se niin söpö!
*VEKKI* sanoi…
Tuo Marimekon kangas on kyllä niin ihkua niin ihkua. Se on tarkkaa näiden penaalien kanssa!!
koruilija sanoi…
Mukavan marjaisat sävyt :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.