seuraava pussukka.

Uusin pussukka kehittyi siivousrupeaman aikana käteeni osuneen sisustuskangastilkun ympärille.

Tein säälittävän vähäisen siivoushyökkäyksen vaatehuoneeseen ja sain lattialla olleet seitsemän kassia minimoitua neljään. (Tiedän, aika onneton lopputulos, kun ideana olisi, ettei lattialla olisi yhtään kassia.) Niiden sisällöt ovat sentään entistä paremmassa järjestyksessä. Yksi kassillinen kankaita (ei sentään yhtään tilkkupuuvilloja) lähtee kierrätyskeskukseen! Ooh, miten olen ylpeä itsestäni jo nyt, vaikka kassi vielä seisookin ompeluhuoneen makkarin lattialla. Osaan sentään luopua jostain kankaisesta.

Mutta asiaan. Leikkasin sisustuskangastilkun kahteen osaan ja ompelin kummankin ympärille kaikenlaisia kaitaleita ja tilkkuja. Ja kas, yhtäkkiä minulla olikin kaksi pussukkapintaa valmiina:


(Kuvassa pussukkapinnat kylpevät aamuauringon valossa.)

Ruskea 25-senttinen vetoketju löytyi varastoistani. Siistin sen päät kangastilkuilla.

Pussukan toisella puolella sisustuskangas on näin päin, eli mustalla taustalla on vaaleita lehväkuvioita:


Toiselle puolelle ompelin tilkun ihan tarkoituksella (!) toisin päin, jolloin siinä on musta lehvä vaalealla taustalla:


Kuten kuvasta näkyy, olen päässyt jo tikkausvaiheeseen. Sisustuskangastilkkujen päälle ei tule lainkaan tikkauksia, mutta niiden ympärille tulee, samoin kuin koko muuhunkin pussukkaan. Valitsin tikkauslangaksi vaihtuvavärisen harmaanvihertävän ja otin esiin myös hopeisen langan. Ehkä tikkaan tähän hopeisia ompeleita myös.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.